tiistaina
Aurinkovarjo ja keppihevonen (Toukokuu 2013)
Tänään heti aamusta ulkona aurinkoa paistatellessa avasin päivänvarjon ja mieleen muistu aika, milloin kesätöissä eräällä tehtaalla taukotyönä tein päivänvarjolle jalan. Reunus on taivutettu ruostumattomasta levystä rinkulaksi ja hitsattu kiinni päistä. Sisällä on tukiraudat ristikkona hitsattuna rinkulan sisälle ja niiden keskellä ruostumaton putki, jossa kiristysruuvi varjon jalalle. Painona rinkulan sisälle valettu betoni ja koristeena valkoista soraa. Pinta pitäisi uusia, koska kivet ovat irtoilleet ja siihen jää ikävästi vesi limettymään sateen jälkeen. Kokoa ja painoa tällä virityksellä on ihan riittämiin, kaupasta saatavat jäävät kakkoseksi. Toisaalta, on tuo varjokin aika jämäkkä rakenteinen ja iso. Eipähän lähde varjo lentoon kovemmassakaan tuulessa.
Kuvissa myös Likan itse tekemä keppihevonen. :D Osina kaksi keppiä ja sählypallo. Aika kekseliästä! Toisinaan se on tikka tai käki, mutta mikäs sen kivempaa, kun itse tehty lelu, joka ei määrittele tarkalleen kuinka sillä pitäisi leikkiä. Tämän takia hieman sylettää esim. lapsille tehdyt nykyajan kahvinkeittimet yms. härpäkkeet. Kannu on hyvä, siinä voi keittää kahvia, teetä, vettä, tai sillä voi kastella kukkia tai mitä vaan keksii. Huomattavasti enemmän käyttötarkoituksia. Tosin, jos on kekseliäs, niin varmaan lapsen mielellä sen hienon kahvinkeittimenkin saa muunneltua joksikin avaruuslaitteeksi tai vastaavaksi. Muistaisipa itsekkin ajatella noin laatikon ulkopuolelta, ihailtavaa. :)
sunnuntaina
Tämän äidin päivä (Toukokuu 2013)
Tämän äidin äitienpäivä meni mummolassa migreeniä kirotessa peiton alla kylmäpussi päässä. Illalla kotona odotti kuitenkin kukkia, kortti ja hyvää ruokaa.
Mukavimpana juttuna mieleen kuitenkin jäi äidin kanssa hautausmaalla mummoille kukkien istuttaminen ja vanhempieni pihassa vietetty aika. Yhdessä ja yksin. Multaterapiaa, pihasuunnittelua ja toteuttamista. Istuttamista ja fyysistä ponnistelua. Mie nii tykkään!!!
Paistettiin myös munkit uusiksi, kun ne vappuna vähän jäi liian isoiksi ja raaoiksi. Anopille kääräisty pussi lämpimiä munkkeja kuvassa.
Muuten viikonloppu menikin taas nopeasti ja samoissa merkeissä, kun aikaisemminkin. Tässä äidin sydänkäpy, se jonka vuoksi tätäkin päivää saan viettää.
Äidin sydämessä on myös tilaa karvalapsille. <3
tiistaina
Kotielämää (Toukokuu 2013)
Nyt on palattu taas arkeen. Vietin pitkän lapsivapaan viikonlopun kiusaamassa tulevia kaasoja. Maalattiin kokonainen päivä seiniä yhdellä ja toisen kanssa käytiin katsomassa uutta pientä ihmettä vauvan muodossa. Mukava katkaisu tähän kotimenoon. Täällä edelleen samat kuviot:
Saippuakuplia ja niiden kuvaamista.
Saippuakuplia ja niiden ampumista.
Saippuakuplia ja niiden puhaltamista.
Pikkumyyn kanssa touhuamista...
...mutta onneksi on myös ihana iskä, prinsessaiskä.
Mökillä (Huhtikuu 2013)
Joku tirpunen ojassa juomassa, tai syömässä.. Tais mennä huti.
Jäätä on vielä, mutta heikosti.
Muurahaispesä.
Jotakin testikuvia. :)
Sinivuokko.
Matkalla mökille (Huhtikuu 2013)
Nykyisessä asumispaikassa hyvää on isovanhempien lähellä olon lisäksi mökkien lähellä olo. Lähdimme porukalla päivävisiitille mökille ja matkalla pysähdyimme katselemaan maisemia hiekkarannalle, jonne oli tehty uusi tie. Päivä on viileä, mutta onneksi ei satanut sentään. Koirat ja Likka viihtyivät hyvin rannalla, liiankin hyvin! Eivät penteleet meinanneet enää autoon haluta takasin. :D Nakkilahjuksilla kerattiin konkkaronkka kasaan ja matka jatkui mökille.
lauantaina
keskiviikkona
Hevonen ja mörkö (Huhtikuu 2013)
Täytyy kyllä ihan ihmetellä tuota pienen intoa tehdä, kai se periytyy jostakin.. Näin on väitetty. Nykyisin askartelu on monen kertaa päivässä tapahtuvaa toimintaa (pyöräilyn kanssa vuorotellen). Kovasti olisi tahtoa osata jo kirjoittaa ja vaikka mitä. Ihan järkyttävän nopeasti nää minit oppii ja kehittyy, kun niiden kanssa touhuaa. Meillä on vielä todella touhukas tapaus ja tekemistä täytyy olla joka hetki. Siinä pysyy äitiki vetreänä, not.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

































